Ekskursiolla piippujen ohjaamana

Piippumuistoja-hanke on ollut käynnissä tammikuusta 2021 alkaen. Hankkeen aikana keräämme tehtaiden piippuihin liittyviä muistoja sekä haastattelemalla ihmisiä että taltioimalla muistoja ja kuvia Muistot kartalla –sivulle. Keräämämme aineisto on paitsi lähtökohtana tutkimukselle, myös materiaalia hankkeen puitteissa toteutuvalle paikkasidonnaiselle taiteelle.  

Kandiharjoittelussa Varjakassa: kyläläisten, huvilalaisten ja herrojen jäljillä

Haastattelimme useita eri informantteja, joista jokaisen lapsuusmuistot liittyivät Varjakkaan joko huvilalaisten, kyläläisten tai Ouluyhtiön työntekijöiden jälkeläisten näkökulmista. Mielenkiintoista oli se, miten erilaisia sosiaalisia ryhmiä alueella on elänyt ja miten alue on muuttunut aikojen saatossa.

Lasten kanssa Orijärven kuparikaivoksella

Orijärvellä, Varsinais-Suomessa sijaitsee Suomen vanhin kuparikaivos. Vaikka itse kaivoksen alue onkin aidattu ja sinne on pääsy kielletty, tarjoaa aidatun alueen ympäristö ja aidanraoista kurkkiminen kiinnostavaa tutkittavaa niin teollisesta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille aikuisille kuin lapsillekin.

Tutkijan koronakevät teollisuusarkeologian parissa

Tämä kevät on ollut meille kaikille poikkeuksellinen. En kuvaile tässä tekstissä sitä henkistä painolastia, jota eristäytyminen ja huoli taudin leviämisestä on aiheuttanut. Kerron siitä, miten muuttuneet työolosuhteet ovat vaikuttaneet tutkijan arkeen ja miten hankalasta tilanteesta on syntynyt positiivisiakin uusia oivalluksia.

Eläväistä keskustelua perinnöstä tehtaan varjossa

Toukokuussa Varkaudessa järjestetyssä teollisuusperintötutkimuksen seminaarissa 20 tutkijaa ja museoalan ammattilaista kokoontuivat keskustelemaan mm. teollisuusyhteisöiden historiasta sekä teollisen kulttuuriperinnön merkityksistä ja käytöstä.

Teollisuusperintötutkimuksen seminaarin ohjelma ja abstraktit

Järjestämme Varkaudessa 8.–9.5. teollisuusperintötutkimuksen seminaarin, jossa 22 tutkijaa ja kulttuuriperintötoimijaa yliopistoista sekä museo- ja arkistoalalta kokoontuvat yhteen keskustelemaan teollisen kulttuuriperinnön merkityksestä. Teollista perintöä tarkastellaan sekä teollisuuskohteiden historian että niiden nykykäytön näkökulmista. Pääpaino on ihmisten ja teollisuuden suhteella.

Teollisuusperintötutkimuksen seminaari Varkaudessa 8.–9.5.2019

Järjestämme 8.–9.5.2019 Varkaudessa teollisuusperintötutkimuksen seminaarin. Seminaarin tarkoituksena on koota yhteen tutkijoita ja kulttuuriperintötoimijoita, jotka jakavat kiinnostuksen teolliseen perintöön. Teollista perintöä tarkastellaan sekä teollisuuskohteiden historian että niiden nykykäytön näkökulmista. Pääpaino on ihmisten ja teollisuuden suhteella. Puheenvuorot voivat käsitellä ihmisiä teollisuusyhteisöissä, teollisen historian muistitietoaineistoa, teollisuuskohteita virallisena ja epävirallisena kulttuuriperintönä sekä taiteen inspiraationa ja tekopaikkana. Teolliset kohteet voivat … Jatka artikkeliin Teollisuusperintötutkimuksen seminaari Varkaudessa 8.–9.5.2019

Teollisuusmatkailua eiliseen ja tähän päivään

Osa entisistä tehdasmiljöistä on museoitu ja niistä on kehitetty teollisuusmatkailukohteita. Teollisuusmatkailu on kulttuurimatkailun alalaji, jossa turistien mielenkiinto ja vierailut suuntautuvat erilaisiin joko toiminnassa oleviin teollisuuskohteisiin tai teollisen kulttuuriperinnön kohteisiin.